Nella Samu

Kuusi mahdotonta asiaa ennen aamupalaa

Än, yy, tee, NYT!

Purkitettu nauru ärsyttää, mutta toimii silti pettämättömästiItte on saanut vihiä luotettavilta tahoilta, että oikeat koulut alkavat tänään ja huomenna. Useita koulunpenkille palaajia kuulusteltuaan hän oli ilahtunut siitä, että jokainen kuulusteluun osallistunut kertoi ikävöineensä kavereita kesällä. Ittelle se tarkoittaa, että ainakaan maamme lapset ja nuoret eivät ole täysin sosiaalisen median ja digitalisaation pilaamia vaan kaipaavat ihan oikeita sosiaalisia suhteita. Helppo tapa pitää yhteyttä ei ole korvannut oikeaa kontaktia. Itte tuntee haikeutta siitä, että koulujen alkaminen on merkki kesän päättymisestä ja siitä, että samalla kesäkoulun on aika jäädä historiaan.

Itten ajatuksena oli kesäkuussa kääntää joka ikinen kivi ennen kuin hän hyppää mukaan asemalaiturilta sosiaalisen median pendolinoon. Jokainen, joka tuntee sosiaalista mediaa yhtään entuudestaan tietää, että sen lonkerot ulottuvat niin moneen suuntaan, etteivät aiheet ihan äkkiä lopu. Ei vaikka vielä olisi kesää jäljellä. Käsittelemättä on esimerkiksi kuvapalvelut (Flickr, Instagram jne.) kuin myös videoiden käyttökin brändin viestinnässä ja markkinoinnissa. Itte päättää silti kesäkoulun tähän, koska sosiaaliseen mediaan tulee aina uusia kiviä. Sosiaalisen median palveluita nimittäin syntyy koko ajan uusia ja vanhat palvelut uudistuvat. Ihmiset kuitenkin pysyvät samoina laitteista ja välineistä riippumatta, joten kysymys ei Itten mielestä ole kovinkaan paljon siitä, mitä välineitä käyttää. Kaikkein tärkeintä on tietää, miten niitä käyttää ja kenelle viestii sekä tuntea sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet sekä uhkakuvat, joihin kannattaa varautua. Avain menestykseen on Itten mielestä ihmistuntemuksessa ja vuorovaikutustaidoissa.

Itte on saarnannut kesän aikana monesti siitä, mitä oikea sosiaalisuus on.  Yksisilmäisesti hänkin on korostanut sosiaalisuuden nami-nami-pusi-pusi-puolia. Se johtuu siitä, ettei ampiaispesää kannata mennä aivan ehdoin tahdoin kepillä tökkimään. Tahallaan ei pidä ärsyttää ja kannattaa pyrkiä rakentavaan keskusteluun, mutta toisaalta kaikkia ei kuitenkaan pysty koskaan miellyttämään. Yksi esimerkki on joissain televisio-ohjelmissa käytetty nauhoitettu nauru. Kaikki inhoavat sitä, mutta silti televisiojohtajat käyttävät sitä. Miksi ihmeessä? Koska purkitettu nauru saa yleisön tutkitusti nauramaan pidempään ja useammin sekä arvioimaan ohjelman hauskemmaksi. Ihmiset tulevat nauraessaan hyvälle tuulelle, rentoutuvat ja kokevat positiivisia tunteita. Tämä toimii riippumatta siitä aiheuttiko naurun oikeasti hyvä vitsi vai keinotekoinen ja epäaito purkitettu nauru.

Itte on tullut siihen tulokseen, että brändin kannattaa lähteä mukaan sosiaaliseen mediaan. Mikään voima maailmassa ei kuitenkaan saa Itteä uskomaan, että brändin tulisi olla mukana jokaisessa sosiaalisen median palvelussa varmuuden vuoksi vaan ainoastaan, jos tietää miksi kyseistä palvelua käyttää ja keitä sillä voi tavoittaa. Huhu kuitenkin kertoo, että esimerkiksi Uudessakaupungissa on urheiluliike, johon tullaan ostoksille pääkaupunkiseutua myöden. Kyseisellä urheiluliikkeellä on Facebookissa yli 2400 tykkääjää. Se on aika paljon kaupungissa, jonka väkiluku on karvan yli 15 000 päätä. Itte on sitä mieltä, että myymälässä tehdään pakosti jotain muutakin oikein kuin sosiaalinen media, mutta ei sosiaalisen median läsnäolosta liikkeelle varmasti haittaakaan ole.

Itte kehottaa brändejä ottamaan oman etunsa nimissä selvää sosiaalisen median mahdollisuuksista ja hyppäämään mukaan. Kardinaalimunauksia kannattaa välttää, mutta myös muistaa, että eivät ne vaarat vaani ihan joka nurkan takana. Ne liittyvät aina johonkin sellaiseen tilanteeseen, joka ei tapahtunut sosiaalisessa mediassa. Jälkipyykki pestään usein somessa. Kannattaa siis pitää huoli, että pyykättävää ei tule.

No keyboard present. Strike any key when ready!

Itte haluaa kiittää kaikkia kesäkoulun lukijoita, jakajia ja muuten vaan mukana hengaajia mukavasta kesästä.

Löydät kaikki Itten kesäkouluun liittyvät artikkelit osoitteesta: http://nellasamu.com/tag/itten-kesakoulu/

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

wordpress statistics
%d bloggers like this: