Nella Samu

Kuusi mahdotonta asiaa ennen aamupalaa

Verkossa

Facebook

Olen säilyttänyt Facebookin yksityisenä sosiaalisen median kanavana, jossa pidän yhteyttä tuttaviini ja kavereihini. Jos tunnet minut, vaikkapa vain sosiaalisesta mediasta, laita kaveripyyntö.

Facebook-ryhmä Innosteen perustajajäsen

Ryhmä perustettiin, koska aina silloin tällöin kävi niin, että hyvä keskustelu Twitterissä kuivui kokoon osallistujamäärän kasvaessa ja siten merkkimäärän huvetessa. Me ollaan hyviä kiteyttämään, mutta ei mekään ihmeisiin pystytä. Ryhmän kuvauksen löydät täältä.

Twitter

Mikroblogipalvelu Twitter on parasta mitä sosiaalinen media voi tarjota. Hienoja ihmisiä ja hyviä keskusteluja, joihin kuka tahansa voi liittyä. Twitterissä ei tunneta sanaa syrjintä.

Google+

Toistaiseksi vähemmälle huomiolle jäänyt sosiaalisen median palvelu. Julkaisen siellä lähinnä työhön liittyviä bloggauksia. Omia ja toisten.

Linkedin

Ammatillisen verkostoitumisen yhteisö, joka koko ajan työn alla.

BLOGIT

Työ

Somecon blogi

Sosiaalisen median käyttöön liittyviä käyttövinkkejä.
Olen kirjoittanut aikaisemmin esimerkiksi Twitteristä, asiakaspalvelusta sosiaalisessa mediassa sekä houkuttelevan sisällön luomisesta.

Twitter tulee, oletko valmis?
Lunasta asiakaspalvelulupaukset myös sosiaalisessa mediassa
6 vinkkiä houkuttavaan sisältöön

Vieraskynä

Nokankoputuksia, Sofokus: Fabletti vs. puhletti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

wordpress statistics
%d bloggers like this: